Sara 2008

Irlanninterrieriä pidetään yleisesti perusterveenä ja varsin pitkäikäisenä rotuna, eikä sen rakenteessa ole mitään sairauksille altistavaa seikkaa. Kuitenkin, kuten kaikilla roduilla, myös irlanninterrireillä on perinnöllisiä sairauksia. Terveystutkimuksia on ruvettu tekemään laajemmin vasta viime vuosina, joten aiemmin ei ole ollut tietoa sairastuneista koirista. Puheenaiheiksi ovat viime vuosina nousseet erityisesti silmäsairaudet sekä virtsakiviä aiheuttava munuaiskerässairaus kystinuria. Luustokuvauksissa irskien osalta ei sen sijaan ole löytynyt mitään hälyttävää, kaikki kuvatut koirat ovat olleet lonkkien osalta terveita (A tai B) ja kyynäristä on löytynyt vain joitakin lieviä ja ilmeisesti oireettomia muutoksia. Myös kaikki patellaluksaation varalta tutkitut koirat ovat olleet terveitä. Selkäkuvattuja irskejä on vasta muutama.

Silmäsairaudet

Ensimmäinen katarakta- eli kaihitapaus löytyi Suomessa vuonna 2010 ja sen jälkeen kaihia on tähän päivään mennessä diagnosoitu Suomessa noin 10:llä irskillä. Sairaudessa silmän linssi muuttuu sameaksi ja valoa läpäisemättömäksi, jolloin koira pikkuhiljaa sokeutuu. Kaihi ilmenee usein vasta keski-ikäisellä koiralla, joten koira on voitu silmäpeilata nuorena terveeksi ja sitä on voitu käyttää jalostukseenkin. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia koiria muutaman kerran niiden elämän aikana. Tähän mennessä todetut tapaukset ovat olleet tutkimushetkellä laajudeltaan lieviä tai kohtalaisia, jolloin muutos ei näy välttämättä päälle päin tai vaikuta koiran elämään mitenkään. Kaihi kuuluu kuitenkin vastustettaviin silmäsairauksiin, eikä sairastunutta koiraa tule käyttää jalostukseen. Periytyminen vaihtelee roduittain, eikä irskeillä ole olemassa kaihiin geenitestiä. Sukutaulujen perusteella vaikuttaisi kuitenkin vahvasti siltä, että sairaus periytyy resessiivisesti, jolloin sairas koira on saanut viallisen geenin molemmilta vanhemmiltaan. Tunnettujen tai epäiltyjen kantajien yhdistämistä jalostuksessa tulee välttää.

PRA:ta eli etenevää verkkokalvon rappeumaa on toistaiseksi todettu Suomessa virallisesti kahdella irskillä. Tämä sairaus valitettavasti sokeuttaa koiran useimmiten jo nuorena, mutta joskus sekin diagnosoidaan vasta keski-ikäisellä koiralla. PRA:sta on olemassa monia eri muotoja lukuisilla eri roduilla. Suurin osa niistä periytyy resessiivisesti ja osaan on olemassa myös geenitesti, valitettavasti ei kuitenkaan irskeillä tavattuun muotoon. Sairastunutta koiraa ei saa käyttää jalostukseen ja tunnettujen tai epäiltyjen kantajien yhdistämistä jalostuksessa pitää välttää.

Distichiasis eli silmäluomessa kasvavat ylimääräiset ripset ovat useimmiten harmittomia, mutta joskus ne ärsyttävät silmää aiheuttaen vuotoa, kipua ja tulehduksia. Tällöin ne on hyvä poistattaa eläinlääkärillä. Irskeillä on distichiasista ja määrittelemättömiä ylimääräisiä ripsiä todettu jonkin verran. Vaiva on perinnöllinen, mutta sen periytymistapa on epäselvä. Kennelliiton suositusten mukaan sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen ainoastaan terveen kumppanin kanssa.

Kystinuria

Kystinuria on perinnöllinen virtsakiviä aiheuttava munuairskerässairaus, jossa kystiini-aminohapon takaisinotto munuaisessa on häiriintynyt, jolloin sitä erittyy virtsaan huomattavasti normaalia suurempia määriä. Pahimmassa tapauksessa virtsarakossa muodostuu kystiinikiviä, jotka tukkivat virtsatiet. Lievemmissä tapauksissa koira oireilee virtsakiteitä tiheentyneenä virtsaamisena ja kipuna. Sairauden diagnosoimiseen käytetetään UroCystin- ja COLA-testejä, jotka ovat virtsasta tehtäviä määrityksiä. Näillä voidaan selvittää onko koiralla kohonneet virtsan kysteiini-aminohappopitoisuudet. COLA-testissä tutkitaan myös ornitiini-, lysiini- ja arginiinipitoisuudet, joiden on katsottu myös olevan olennaisessa osassa tässä sairaudessa. Irlanninterrierien kystinuria on eri muotoa, kuin newfoundlandinkoirilla esiintyvä 1-tyypin kystinuria, johon on olemassa myös geenitesti. Irskeillä sairauden periytymistä vasta selvitetään. Lähes poikkeuksetta sairastuneet koirat ovat olleet uroksia ja periytymismalliksi on ehdotettu kodominanttia eli yhteisvallitsevaa periytymistä, jonka lisäksi sairauden kehittymisessä osansa on myös mahdollisesti testosteronilla. Kastroidut urokset eivät tiettävästi sairastu. Sairautta on arvioitu esiintyvän noin 4 %:lla irlanninterriereistä ja jalostukseen käytettävät urokset tulisikin testata säännöllisesti.

Hyperkeratoosi

Rodussa vanhastaan tunnettu ja jopa rotumääritelmässä hylkääväksi virheeksi määritelty päkiänkovettumatauti eli hyperkeratoosi on onneksi historiaa. Sairauteen saatiin vuonna 2014 geenitesti, joten sairaita koiria ei pitäisi enää syntyä, kun jalostuskoirat voidaan testata ennen jalostuskäyttöä. Suomessa sairautta ei ole tavattu 30 vuoteen, mutta Keski-Euroopassa ja Englannissa tapauksia on ollut geenitestin saamiseen asti.

Muut sairaudet

Muita rodussa tavatuista sairauksista mainittavia ovat ainakin sydänsairaudet, jotka ilmenevät yleensä vanhemmilla koirilla (dilatoiva kardiomyopatia, endokardoosi), erilaiset allergiat ja autoimmuunisairaudet sekä epilepsia. Näiden esiintymistaajuudesta ei ole tarkkaa tietoa.

Jokainen meistä toivoo, että oma koira saisi elää terveenä pitkän elämän. Kasvattajilla on suuri vastuu yhdistelmiä suunnitellessaan ottaa huomioon eri suvuissa todetut sairaudet. Tämä on tietenkin mahdotonta, jos sairauksista ei puhuta tai niistä ei löydy mitään tutkimustietoa. Siksi vähimmäisvaatimus olisikin tutkia kaikki jalostukseen käytettävät koirat näiden tunnettujen sairauksien osalta. Toisaalta myös jalostuskoirien pentuesisaruksien terveystiedot ovat ihan yhtä tärkeitä, sillä mitä enemmän meillä on tutkittuja koiria tietokannassa, sitä tarkemmin voimme selvittää mm. mitkä koirat ovat kantajia. Tällöin voidaan esimerkiksi välttää varmojen kantajien yhdistäminen ja uusien sairaiden koirien syntyminen. Siksi kannustankin kaikkia irskinomistajia tutkituttamaan omat koiransa. Vaikka koiraa ei käytettäisikään jalostukseen, on tutkimuksista saatava tieto tärkeää rodun kannalta, sekä joissain tapauksissa tietenkin myös koiran itsensä kannalta!

Oskari 2015